Jaa tämä sivu

FacebookTwitterGoogle BookmarksLinkedin
perjantai, 26 kesäkuu 2015 10:04

Athos-vuoren kaiut

Kirjoittanut 

Turkoosin sininen vesi välkehtii veneemme kyljillä. Välimeri näyttäytyy parhaimmillaan lokakuun auringon loisteessa ja aamupäivän aurinko polttaa niskaa. Kävelemme jonossa veneestä laiturille, Kostas, minä ja parikymmentä muuta pyhiinvaeltajaa. Paikka on Agion Oros, niemimaa Kreikan pohjoisosassa. Tämä alue on autonominen ja täynnä ortodoksiluostareita ja munkkeja. Tarvitsemme viisumin ja luvan päästäksemme tänne pyhälle alueelle. Naisilta on pääsy kielletty.

Takana on viiden päivän luostari- ja skiti (vuorilla sijaitsevat munkkiyhteisöt) -vaellus. Kiipesimme kreikkalaisten pyhälle vuorelle Athokselle, yövyimme luostareissa ja osallistuimme ortodoksiseen jumalanpalveluksiin aamuvarhaisella ja iltamyöhään. Erittäin ainutlaatuinen ja erikoinen paikka. Vähän niinkuin olisimme tupsahtaneet keskiajalle. Täällä kävellään, kuljetaan veneellä tai muulien vierellä. Jalat ovat hieman hellinä vuoripoluilla samoilemisesta, mutta mieli on avara ja kirkas, vastaanottavainen. Tyhjä mieli aistii herkästi kaiken valheellisen ja teeskennellyn. Luu pitää hioa ja kiillottaa, ennenkuin havaitsee säröt. Se toimii aivan kuten vasta pesty peili.

Erosimme kolmesta reissukaveristamme ja nyt olemme Xenofondoksen luostarin laiturilla Kostaksen kanssa ja ympärillämme on joukko miehiä, jotka viettävät kanssamme muutaman yön tässä luostarissa. Monet kreikkalaiset miehet tulevat tänne uudistumaan ja puhdistumaan, jotkut kerran vuodessa, toiset ehkä vain kerran elämässään. Elämän suurien kysymyksien askarruttamina he kysyvät neuvoa munkeilta. Jotkut munkit ovat kuuluisia ja heidän luokseen on iltaisin jono. Eräs kuuluisa munkki asui kuivuneessa kaivossa. Aina kun hän tuli maanpinnalle, hänen seuraansa lyöttäytyi lintu ja käärme. Jotkut eivät uskaltaneet lähestyä häntä käärmeen takia, joten munkki sanoi käärmelle jotain ja se luikerteli pensaaseen piiloon. Koko niemimaa on täynnä arvoituksellisia tarinoita munkeista ja ihmeistä joita siellä tapahtuu. Myös minä koin vahvoja tuntemuksia matkatessani siellä. Kaikista omituisimmat luihin liittyvät kokemukset tapahtuivat täällä, jossa ortodoksimunkit käyvät ikuista, loppumatonta painia demonien kanssa.

Puusilta narisee allamme siirtyessämme satamasta luostarin muurien sisäpuolelle. Edessämme kulkee mies, joka saa huomioni. En ymmärrä miksi, mutta jostain syystä en pidä hänestä. Emme ole vaihtaneet sanaakaan enkä ymmärrä mitä hän puhuu ystävilleen. Törmään häneen myöhemmin illalla jumalanpalvelusten jälkeen. Hänen nimensä on Giorgos. Hänen vaihdettuaan muutaman sanan Kostaksen kanssa, alamme tutustua toisiimme. Epäluuloni kasvaa entisestään. Hän kertoo käyneensä tässä samassa luostarissa pienestä pojasta saakka joka vuosi. Illan pimetessä hän vinkkaa tutulle munkille ja pyytää meitä mukaansa. Luostarin hautausmaan vieressä on pieni kivestä rakennettu talo. Pimeys alkaa kietoa meitä vaippaansa ja minulla alkaa vatsaa kouria, sillä Giorgos johdattaa meitä pimeään kellariin josta paljastuu pitkä hyllyllinen pääkalloja ja molemmilla sivuilla on luukasoja. Kaikkien luostarissa kuolleiden munkkien luut ovat täällä. Ortodoksiperinteen mukaan luut kerätään hautapaikasta ja säilötään omaisten haluamaan paikkaan. Munkkien luut pysyvät luostarin kätköissä vuosisatoja.

Giorgos osoittaa hyllyllä lepääviä pääkalloja ja kalloluiden rajakohtien muodostamia risteyksiä. Joissakin niissä on selvä risti. Ne ovat olleet pyhien miesten päälakia. Hän siirtelee kalloja tottuneesti, kiillottelee niitä hihallaan, ottaa sitten yhden kallon käteensä ja suutelee sitä. Sanon, Kostakselle, että eiköhän lähdetä jo. Minua alkaa kylmäämään sisältä. He puhuvat siitä kuinka munkit haudataan pystyasentoon, ei niinkuin tavalliset kuolevaiset. Kun tavallinen ihminen kuolee, hän jäykistyy. Munkit sen sijaan ovat kuoltuaan pehmeitä ja joustavia, kuten elävät. Onko se pelko kuolemasta, joka jäykistää?

Auringon kajo valaisee vielä hieman istuessamme rantakalliolla sijaitsevalla penkillä. Yllättäen Giorgos kysyy minulta, sopiiko minulle jos hän toimisi kummisetänäni. Hän haluaisi käännyttää minut ortodoksiksi. Kiitän kohteliaasti ja sanon että minun Jumala ei asu kirkossa. Haistan palaneen käryä. Paljastuu, että käännyttäjä saa jokaisesta käännytetystä 25% pelastusta itselleen. Hän taitaakin olla bisnesmies? Ei hän minua halua käännyttää vaan saada osuuden taivaspaikastaan. Minä taidankin olla uskonnollisempi kuin hän? Kysyn Kostakselta, milloin lähdetään.

Vielä aamulla Giorgos jankkaa minulle, että hän välttämättä haluaisi minun kastettavan ortodoksiksi. Joudun olemaan suorapuheinen ja sanon ei, en halua.  Seisomme jonossa aamiaiselle ja peräännyn taaemmas, sillä en halua istua hänen vieressään. Meidät johdatetaan isoon ruokailusaliin ja munkit osoittavat meille paikan mihin istua. Emme saa valita itse paikkaamme. Ruokailu on mielenkiintoinen tapahtuma luostareissa. Istumme ääneti ja kuuntelemme pyhiä kirjoituksia, joita munkki lukee ääneen kaikuvassa salissa. Lupa annetaan, ja syömme puhumatta noin 15 minuuttia. Kaikki hotkivat ja juovat mitä pöydästä löytyy. Vain kasvisruokaa, vihanneksia ja hedelmiä jälkiruuaksi. Vettä tai viiniä juotavaksi, leipää. Kun käsky kuuluu, ruoka jätetään pöytään, juomat lasiin, noustaan ylös ja poistutaan jonossa puhumatta sanaakaan. Ovella odottavat korkea-arvoiset munkit. Miehet suutelevat heidän käsiään kunnioittaen. 

Siinä hän istuu minua vastapäätä. Katsomme toisiamme silmiin, Giorgos ja minä. Kun jotain yrittää väistää tai vältellä, kohtalo asettaa sen eteemme, jotta voisimme kohdata todellisuuden. Suunnittelin istuvani hänestä mahdollisimman kauas, mutta jotenkin järjestely onnistui niin, että istumme aamiaista syöden vastatusten. Omituisia asioita tapahtuu täällä. Ainakaan hän ei voi puhua eikä yrittää käännyttää minua. Haluan edelleen katsella Jumalaani valkohäntäpeuran ylväässä olemuksessa haistaen samalla kasteisen metsäniityn tai kuunnella Häntä etäisen korpin raakuntana sen härnätessä merikotkaa männyn latvassa. Tiemme eroavat aamupäivällä, kun lähdemme laivalla kohti Ouranopoliksen satamaa. Siellä näemme omituisen näköisiä ihmisiä, naisia. Illalla Ateenassa liikenteen melu raastaa korvia, mutta minä näen kaiken mitä tapahtuu. Näen, kuulen, haistan ja tunnen. Kiitos Athos ja Kostas.

 

Luettu 1639 kertaa Viimeksi muutettu sunnuntai, 27 maaliskuu 2016 10:12

Jätä kommentti

Muista täyttää kaikki pakolliset tiedot (*) . HTML-koodi ei ole sallittu.

TILAUKSET

 

Tilaukset sähköpostilla petteri@luusolmu.fi tai soittamalla 040-5918 324.

Copyright © Sogo Budo Silenius 2016. All Rights Reserved.